Kylmä sota esseiden arviointiohjeet

Moi.

Kirjoita arviointi valitsemistasi 10-12 esseestä. Älä vastaa suoraa alla oleviin kysymyksiin vaan kirjoita kappaleita. Perustele vastauksesi - älä totea pelkästään.

1. Arvioi miten essee vastaa historian tutkimuksen pääkysymyksiin.
2. Onko esseen rakenne toimiva?
3. Onko esseen "yleisasu" huoliteltu?
4. Lisäksi haluaisin sanoa että...

AS

Vakoilu kylmässä sodassa

Toisen maailman sodan jälkeen alkoi vastakkain asettelun aika, jota sanotaan kylmäksi sodaksi. Vastakkain tänä aikana olivat kommunismi ja demokratia. USA:n ja Neuvostoliiton jo valmiiksi kireät välit kiristyivät äärimmilleen. Kylmää sotaa ei käyty suorana sotana, vaan sen taistelukeinoja olivat propaganda, vakoilu, taloudelliset ja poliittiset painostuskeinot sekä kulttuuri ja taide.

Olennainen rooli kylmässä sodassa oli salaisella tiedustelutoiminnalla ja turvallisuuspoliisilla. Niiden tehtävänä oli turvata oman maansa poliittista järjestelmään kumouksellisilta aateilta ja solutuksilta ja hankkia luotettavaa tietoa vastapuolesta. Sanomien sieppaaminen ja avaaminen radioliikenteessä oli tärkein tiedostelumuoto. Tiedustelu oli jatkuvaa kilpajuoksua kaksoisagentteineen ja loikkareineen. Yhdysvalloissa toimi tiedustelupalvelu CIA ja Neuvostoliitossa puolestaan KGB.

Vakoilu oli kylmän sodan aikana yksi vaarallisimmista ja kovimmin rangaistavista rikoksista. Rangaistuksena saatettiin antaa jopa kuolemantuomio. Vakoilu oli myös yksi korkeapalkkaisimmista töistä. Kylmän sodan myötä kasvaneeseen tietojen tarpeeseen vastattiin lapioimilla rahaa itäeurooppalaisille poliittisille pakolaisille, entisille agenteille, ja tiedustelu-upseereille. Isolla rahalla heidät saatiin tekemään tiedustelumatkoja rautaesiripun yli.

Syyt Neuvostoliiton harjoittamaan vakoiluun liittyivät kylmän sodan kiristymiseen sekä Neuvostoliiton sisäisen ideologisen ja poliittisen valvonnan tiukkenemiseen. KGB:n toimintaa ei kuitenkaan rajoittanut niin monet lait kuin CIA:ta. KGB:n alaisuuteen kuului myös muun muassa Neuvostoliiton rajavartiolaitos. Se oli myös toiminut aikaisemmin eri nimillä kuten esimerkiksi Tšeka. Tšekan surmaamien ihmisten määrän saattoi laskea kymmenissä tuhansissa. Neuvostoliiton salainen poliisi toimi hyvin pitkälle samassa perustarkoituksessa kuin edeltäjänsä: tukahduttaa ja estää poliittinen oppositio. Sen kuka oli oppositiota, salainen poliisi määritteli itse

CIA:n ehdoton sääntö oli, että työn kohteeksi kelpaa vain sellainen lähteeltä saatu työstetyn informaation palanen, joka on vahvistettavissa riippumattoman lähteen avulla. Pääperiaatteena on vuosien mittaan tullut täydellinen etääntyminen lähteestä sekä informaation maksimaalinen kasvottomuus. Apuna CIA käyttää eri maissa toimivia asiamiehiä eli agentteja ja vakoilusatelliitteja sekä mm. kuunteluasemia ja monia muita keinoja. CIA on joidenkin tahojen mukaan syyllistynyt ihmisoikeusrikoksiin ja tukenut niihin syyllistyneitä, sekä syyllistynyt sotarikoksiin. Ensimmäisen upseerinsa Neuvostoliittoon CIA sai lähetettyä 1953, mutta KGB:n eversti vietteli hänet, valokuvasi ja hän joutui kiristetyksi.

Läntiselle tiedostelulle Suomi oli tärkeä ennen kaikkea Neuvostoliiton läheisyyden vuoksi. Agentteja lähetettiin Suomen kautta tiedustelemaan Neuvostoliiton kohteita ja sen alueita käytettiin myös elektroniseen tiedusteluun. Suomeen saapui Neuvostoliiton vakoojia loikkareina vuosina 1949–1959. Myös neljäsosa neuvostoliiton diplomaateista oli KGB:n agentteja ja näistä esimerkiksi 98 toimi Suomessa.

Vielä Kylmän sodan päätyttyä 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamiseen, ovat nykyisen Venäjän ja yhdysvaltojen välit kireät ja epäluuloiset. Vaikka Neuvostoliittoa ei enää ole, salaisen poliisin toimintakulttuuri elää yhä. Kylmän sodan vaikutukset näkyvät nykyäänkin Suomessa diplomaattien karkotuksina, joiden syynä ovat joskus vakoiluepäilyt.

Lähteet:

kirjat:

Minä vakooja, Valitut palat

Sokea peili, Oleg Gordievsky

Salaisen poliisin valtakunta, Anne Kuorsalo

internet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/KGB

http://fi.wikipedia.org/wiki/CIA

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vakoilu

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/09/vakoilu-suomessa-1950-luvulla.html

http://historianet.fi/pohjois-ja-etela-amerikka/cian-synkat-salaisuudet

Tekijät: Johanna Leino, Linda Järvenpää ja Sara Laitinen

Afganistanin sota

Afganistanin sota sai alkunsa itä-Afganistanista, vuonna 1978 alkaneesta kapinasta, missä mujahideen sissit nousivat kapinaan hallitusta vastaan. Sotaa kävivät, Neuvostoliiton tukema, Afganistanin demokraattinen tasavalta, vastaan mujahideen sissit, joita tukivat Britannia, Kiina, Pakistan, Saudi-Arabia, Israel, Yhdysvallat, Egypti ja Kanada.

Vuonna 1979, Neuvostoliiton kyllästyttyä Afganistanin sekavaan tilanteeseen, se päätti varmistaa Afganistanin pysymisen omassa kontrollissaan ja ryhtyi sotilaalliseen interventioon. 24. joulukuuta Neuvostoliitto miehitti Kabulin ja lopulta maassa soti 120 000 neuvostosotilasta.

Neuvostoliiton sotatoimien herättämä yleinen pahennus tuli selvästi esiin asian YK-käsittelyssä, minkä johdosta heti tammikuussa 1980 pidettiin YK:n turvallisuusneuvosto, mikä järjestettiin 43.n maan aloitteesta ja jossa käsiteltiin nimenomaan Neuvostoliiton miehitystä Afganistaniin. YK:n päätöslauselmassa vaadittiin neuvostojoukkojen pois vetämistä Afganistanista, mitä Neuvostoliitto ei kuitenkaan totellut. Neuvostoliiton tottelemattomuudesta johtuen, Yhdysvallat ryhtyivät laajoihin rankaisutoimiin, minkä seurauksena Neuvostoliittoa vastaan suunnattiin mittavat taloudelliset pakotteet ja jopa vuonna 1980 pidettyjä Moskovan olympialaisia boikotoitiin erittäin laajasti.

Neuvostoliitolle Afganistanin sota oli pitkä ja vaikea sotilaallinen ongelmapesäke. Sissit käyttivät hyväkseen, neuvostojoukkoja vastaan, sissisotaan sopivaa vuoristoista maastoa, missä he olivat ylivoimaisia Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliiton joukoilla oli lähinnä hallussaan suurimmat kaupungit ja niille vievät tiet, mutta vuoristossa neuvostojoukoilla oli mittavia vaikeuksia, sotia vihollista vastaan. Lisäksi sissit saivat mittavaa rahallista ja aseellista tukea mm. Yhdysvalloilta ja Pakistanista, minkä lisäksi sisseihin liittyivät tuhannet vapaaehtoiset taistelijat, muista islamilaisista maista.

Afganistanin sota kesti pitkään ja vasta kun Mihail Gorbatsov nousi Neuvostoliiton johtoon, sotaan alettiin etsimään ratkaisua. Ensimmäinen väliaikainen aselepo solmittiin vuonna 1987. Vuonna 1988 YK:n avulla solmittiin Afganistanin ja sissien suurimman tukijan Pakistanin välinen sopimus, sekä sopimus Neuvostoliiton joukkojen vetämisestä maasta. Viimeinen neuvostosotilas poistui Afganistanista vuonna 1989, mutta Neuvostoliiton vetäytyessä pois, Afganistanin sota jatkui sisällissotana. Afganistanissa on tämän jälkeen ollut vain lyhyitä rauhallisempia kausia ja maa on käytännössä sotatilassa tälläkin hetkellä.

Afganistanin sodassa koettiin mittavat tappiot. Neuvostoliiton sotilaita kaatui lähes 15 000 ja Afganistanin demokraattisen tasavallan sotilaita kaatui 18 000. Sissien tappioista ei ole varmaa tietoa, mutta paikallisväestöä kuoli noin 1,3 miljoonaa, jotka olivat pääasiassa siviilejä. Tappioiden lisäksi, noin 6 miljoonaa ihmistä joutui pakolaisiksi sodan seurauksena, mikä oli suurin muuttoliike, toisen maailmansodan jälkeen.


Lähteet:
Forum 3(2011), Kansainväliset suhteet(2007) , Suuri maailman historia ,1983
http://fi.wikipedia.org/wiki/Afganistanin_sota
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Afganistanin_sota_1979.htm

Suojasää, liennytys ja ydinaserajoitukset

Kylmä sota oli aikaa, jolloin sosialistisen, kommunistisen Neuvostoliiton ja kapitalistisen, demokraattisen Yhdysvaltojen välit olivat erittäin tulehtuneet. Molemmat suurvallat sitoivat itseensä muita maita erilaisilla taloudellisilla ja poliittisilla sopimuksilla, ja niiden väliset ristiriidat ilmenivät maailmanlaajuisena kilpailuna lähes kaikilla elämänaloilla, muiden muassa asevarustelussa ja tieteessä.

Kuitenkin valtioiden välisessä suhteessa oli ajoittain myös parempia vaiheita, jolloin yritettiin tietoisesti poistaa maiden välisiä jännitteitä. Tällaiset jaksot osuivat usein ajoille, jolloin valtioiden johdossa tapahtui henkilövaihdoksia. Stalinin kuoleman jälkeinen vaihe on tästä hyvä esimerkki, sillä tuolloin alkoi ”suojasää”, eli idän ja lännen välien hetkellinen parantuminen. Se puolestaan johti sopimukseen Itävallan miehittämisestä keväällä 1955. Genevessä pidettiin saman vuoden kesällä huippukokous, jonka tarkoituksena oli lievittää kylmän sodan aiheuttamaa jännitystä. Vuosien 1954-55 kylmän sodan lämmintä jaksoa kutsutaankin ”Geneven hengeksi”, vaikka itse kokouksessa ei saatukaan aikaan mitään konkreettisia päätöksiä.

Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välit kuitenkin viilenivät uudestaan jo vuonna 1956 Unkarin kansannousun ja osaksi myös Berliinin vuosien 1958-61 tapahtumien vuoksi. 1960-1970 -lukujen välinen aika tunnetaan puolestaan liennytyksen aikana, jolloin suurvallat päättivät Kuuban kriisin laukeamisen vuoksi taas vetää yhtä köyttä poistaakseen kansainvälistä jännitystä ja välttääkseen ydinsodan.

Kun valtioiden suhteet alkoivat parantua, asevarustelua alettiin rajoittaa vähitellen. Vuonna 1968 solmittiin ydinsulkusopimus, jolla ydinkokeiden määrää vähennettiin. Sopimuksen mukaan maat, joilla ei ole ydinaseita, eivät saa hankkia niitä, eivätkä ydinasevaltiot saa luovuttaa ydinaseitaan muille valtioille. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ydinaseiden määrää rajoitettiin SALT-sopimuksella 1970-luvun alussa, ja tällöin valtiot sitoutuivat myös olemaan rakentamatta ohjustentorjuntajärjestelmää. Kauhun tasapainoksi kutsuttu tila esti valtioiden välisten erimielisyyksien kärjistymisen ydinsodaksi.

1960-luvun lopussa liennytys näkyi myös Saksassa, joka oli jakautunut itäiseen ja läntiseen osaan. Länsi-Saksan hallitus ryhtyi lämmittämään suhteitaan itään, mikä johti toisen maailmansodan voittajavaltojen eli Yhdysvaltojen, Neuvostoliiton, Iso-Britannian ja Ranskan tekemään sopimukseen Berliinin erikoisaseman sekä lännen liikenneyhteyksien vahvistamisesta. Lopulta, vuonna 1972 Länsi- ja Itä-Saksa tunnustivat toistensa rajojen koskemattomuuden ja vaihtoivat suurlähettiläitä.

Vuonna 1975 Helsingissä pidettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous (Etyk), jonka tuloksena osallistujamaat, eli NATO-maat, Varsovan liiton maat sekä suurin osa Euroopan puolueettomista valtioista lupasivat kunnioittaa Euroopan rajoja, pidättäytyä aluevaatimuksista, pyrkiä ratkaisemaan ristiriidat rauhanomaisesti, olla puuttumatta toisten maiden sisäisiin asioihin sekä kunnioittaa ihmisoikeuksia. Tämä oli liennytyksen huipentuma, joka myös antoi tukea sosialistimaiden uudistusliikkeille.

Suurvaltojen välistä epäluuloa ei pystytty kuitenkaan poistamaan, joten Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välit kiristyivät jälleen. Tätä edesauttoi myös kommunistivastaisen Ronald Reaganin valitseminen Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 1981. Samoin huononeva tilanne alkoi näkyä esimerkiksi ydinaseita rajoittavien neuvottelujen ongelmina. Aseteknologiaa alettiin jälleen kehittää. Sovitut rajoitukset olivat koskeneet vain aseiden määrää, eivät laatua, joten suurvallat alkoivat valmistamaan tuhovoimaltaan yhä suurempia ohjuksia. Liennytyksen aika päättyikin 1970-luvun lopussa.

Lähteet:

Otavan Forum: Kansainväliset suhteet (oppikirja)

Suuri maailmanhistoria: Tulevaisuutta kohti 1965-

fi.wikipedia.org/wiki/Liennytys

Hanna Raasakka

Marshall-apu

Marshall-apu

Yhdysvaltojen ulkoministeri kenraali George C. Marshall kehitti suunnitelman Länsi-Euroopan talouden elvyttämiseksi 2. maailmansodan jälkeen. Apua oli saatava mahdollisimman nopeasti, ja näin syntyi Marshall-apu. Marshall tarjosi apua kaikille sodasta kärsineille Euroopan valtioille, jotka olivat valmiita kannattamaan demokratiaa. Tarjous Euroopan jälleenrakennusohjelmasta pyrki torjumaan kaaosta, epätoivoa, nälkää ja köyhyyttä. Tavoitteena oli kommunismin kukistaminen Euroopassa. Erityisen huolestunut Marshall oli Italian ja Ranskan tulevaisuudesta, sillä kummassakin maassa oli vahva kommunistinen puolue.

Suurin osa Marshall-avusta lahjoitettiin elintarvikkeina, raaka-aineina sekä erilaisina koneina ja laitteina. Vastaanottajamaat käyttivät sitä ensin elintarvikehuollon turvaamiseen ja sen jälkeen perusteollisuuden uudenaikaistamiseen sekä asuntojen rakentamiseen.

Yhdysvallat ei auttanut Euroopan maita pelkästään hyvää hyvyyttään, vaan sillä oli myös monia taka-ajatuksia. Marshall-avun myötä dollarin asema maailman johtavana valuuttana vakiintui. Suuren taloudellisen tuen antaminen jätti myös Euroopan suureen kiitollisuudenvelkaan Yhdysvalloille. Toiveena Yhdysvalloilla oli myös se, että Itä-Euroopan maat saisivat pyristeltyä itsensä irti Neuvostoliiton otteesta. Tšekkoslovakia, Puola ja Unkari olisivat halunneet ottaa Marshall-avun vastaan, mutta Neuvostoliiton painostuksesta kieltäytyivät. Itä-Euroopan maista ainoastaan Jugoslavia hyväksyi avun.

Myöskään Suomi ei ottanut Marshall-apua vastaan pelätessään sen kiristävän välejä sodan voittaneeseen Neuvostoliittoon, joka oli tiukasti apua vastaan. Taloudellinen tuki olisi kuitenkin ollut tarpeen, sillä Suomella oli Neuvostoliitolle paljon sotakorvauksia maksettavanaan.

Neuvostoliitto torjui Marshall-avun suoralta kädeltä, koska sitä pidettiin Yhdysvaltojen pyrkimyksenä välttää ylituotannon aiheuttama talouskriisi USA:ssa ja hankkia Marshall-avun kautta poliittinen määräysvalta Euroopassa. Väitettiin jopa, että Marshall-apua vastaanottavat maat menettäisivät itsenäisyytensä. Todellisuudessa Neuvostoliitto pelkäsi menettävänsä avun vastaanottamisen myötä sen eristäytyneisyyteen perustuvan aseman, johon sen koko politiikka perustui.

Neuvostoliittojen lausuntojen perusteella tehtiin länsimaissa johtopäätös, että Neuvostoliitto ei millään ehdolla halua luopua eristäytyneisyydestään. Jos Neuvostoliitto olisi ottanut avun vastaan, se olisi merkinnyt rautaesiripun poistamista, esteetöntä tavaranvaihtoa Neuvostoliittoon ja sieltä ulos, vapaata matkustamista sinne ja sieltä, aseistariisumista ja jatkuvia amerikkalaisia luottoja. Loppujen lopuksi se olisi merkinnyt Neuvostoliiton luopumista maailmankommunismista.

Vuoteen 1951 mennessä toteutettu Marshallin apu vahvisti entisestään jo alkanutta Euroopan kahtiajakoa länteen ja itään. Apu auttoi osaltaan markkinatalousmaita taloudellisen kasvun uralle, joka jatkui katkeamatta aina 1970- luvun öljykriiseihin saakka. Tämän kasvun turvin rakensivat vauraimmat länsimaat 1950-luvulta lähtien hyvinvointivaltiota, jonka tavoitteena oli taata kaikille tietty vähimmäisturva, maksuton peruskoulutus, terveydenhoito ja eläketurva. Hyvinvointivaltio oli tehokas ase kommunismin torjunnassa. Äärivasemmiston kannatus aleni lähes kaikissa länsimaissa nopeasti 1940-luvun loppuvuosien huippuluvuista. Marshall-apu sai Stalinin kiristämään poliittista otettaan Itä-Euroopasta, jonka seurauksena Neuvostoliitto solmi kansandemokratioiden ja Suomen kanssa niin sanotut ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimukset (YYA). Vastapainoksi Marshall-avulle Neuvostoliitto ja Itä-Euroopan sosialistiset valtiot perustivat vuonna 1949 oman talousjärjestönsä, Keskinäisen talouden avun neuvoston SEV:n.

Marshall-apu antoi tuntuvan sysäyksen sekä Länsi-Euroopan talouskasvulle että Euroopan yhdentymiskehitykselle. Siinä missä Länsi-Eurooppa sai taloudellisia etuja Yhdysvalloilta, ei Itä-Eurooppa hyötynyt Neuvostoliitosta läheskään yhtä paljon, päinvastoin. Neuvostoliiton ollessa sodan jälkeen heikko se otti varoja valloittamiltaan alueilta. Sotakorvausten lisäksi Itä-Euroopan maiden oli myös maksettava puna-armeijan ylläpitokustannukset. Vaikka Yhdysvalloilla oli monia taka-ajatuksia ja vaikka se hyötyi Marshall-avusta vähintään yhtä paljon kuin Eurooppakin, oli sen tarkoitusperät kuitenkin hyvät. Marshall-avun ansiosta Eurooppa nousi takaisin jaloilleen sodan jälkeen.

Marshall-avun propagandajulisteita

Lähteet:

http://www02.oph.fi/etalukio/historia/kansain/yo.html

http://www.nikkemedia.fi/ivailu/eta/historia/kylma_sota.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Marshall-apu

Forum – Kansainväliset suhteet (Otava 2010)

Maailman historian pikkujättiläinen (WSOY 2006)

Tekijät : Anni Laine ja Anne Kotro

maailmanmahtien välinen jännite johtaa kauhun tasapainoon

Yhdysvalloilla oli ainoat ydinaseet vuoteen 1949 asti, jolloin myös Neuvostoliitto onnistui valmistamaan itselleen ensimmäisen ydinaseen. Tämä oli alkua maiden väliselle kilpavarustelulle, jonka tavoitteena oli pitää oma valtio aseellisesti vihollista parempana hankkimalla omalle valtiolle tehokkaampia aseita. Vihollisen vakoilu olikin tärkeä osa kilpavarustelua, jotta tiedettiin, mitä vihollisella oli suunnitteilla.

  Tämä vakoilu ja kilpavarustelu johti lopulta tilanteeseen 1950-luvun lopulla, jota kutsutaan ”kauhun tasapainoksi”.  Tämä tarkoittaa, että molemmilla valtioilla (Yhdysvalloilla ja Neuvostoliitolla) oli kylmän sodan aikana laukaisuvalmiita ydinaseita maaleinaan vihollisen suuret kaupungit ja sotilaallisesti tärkeät alueet. Kyse oli siis sotilaallisesta voimatasapainosta ja jännitteestä valtioiden välillä. Valtiot tiesivät vihollisen omaavan suuren määrän laukaisuvalmiita ydinohjuksia. Tieto siitä, että vihollinen ehtisi vastata tuleen samalla mitalla tai suuremmallakin kostoiskulla maiden välisestä etäisyydestä johtuen, esti ydinsodan syttymisen. Osana kauhun tasapainoa oli myös, että valtiot teeskentelivät olevansa valmiita hyökkäämään toistensa kimppuun milloin tahansa. (Väitteen todenperäisyys tosin on hieman arveluttava Kuuban kriisin tapauksessa.) Lisäksi osaksi kauhun tasapainoa kuuluivat rinnakkaiset asejärjestelmät, jotka olisi otettu käyttöön mikäli vihollinen olisi saanut jostakin syystä tuhottua tärkeitä ohjustukikohtia. Näitä valtioiden kalliita valtioiden asevarusteluun kuuluvia järjestelmiä olivat esimerkiksi ballistiset ohjukset siiloissa, strategiset tutkassa näkymättömät pommikoneet sekä (ydin)sukellusveneet.

  Neuvostoliitolla ja Yhdysvalloilla oli ajoittain myös parempia vaiheita, joiden aikana maat yrittivät aidosti poistaa maiden välisiä jännitteitä. Monesti nämä helpommat jaksot johtuivat suurvaltajohtajien henkilövaihdoksista. Muun muassa Stalinin kuolemasta alkanut "suojasää" idän ja lännen välisissä suhteissa johti sopimukseen, joka päätti Itävallan miehityksen keväällä 1955. Saman vuoden kesällä pidettiin  Genevessä huippukokous kylmän sodan jännityksen lieventämisestä, mutta konkreettista päätöstä ei saatu aikaan. 

    Kauhun tasapainolla oli useita seurauksia. Yhdysvaltalaisissa kouluissa esimerkiksi harjoiteltiin toimintaa mahdollisen ydinhyökkäystilanteen sattuessa. Lisäksi valtioilla oli avaruudessa omat vihollisen ohjusten torjuntajärjestelmänsä hyökkäystilanteen varalle.  Maat olivat myös jatkuvassa valmiudessa vastaamaan vihollisen tuleen, mihin olisi ollut aikaa kuitenkin kohtuullisesti maiden etäisyyksistä johtuen.

Neuvostoliitto yritti käyttää hyväkseen Kuuban tilannetta hyökkäykseen Yhdysvaltoja vastaan. Fidel Castron kaapattua vallan vasemmistolainen diktaattori antoi Neuvostoliitolle luvan rakentaa Kuubaan ohjustukikohtia, joista se olisi voinut laukaista ydinohjuksia Yhdysvaltoihin valtion ehtimättä vastata tuleen. Yhdysvallat sai kuitenkin vihiä asiasta, jonka seurauksena kolmannen maailmansodan syttyminen oli lähellä.

Lähteet: Forum: Kansainväliset suhteet oppikirja 

             muutosten vuosisata 7 -kirja

             www.wikipedia.fi

             www.p3.foorumi.info/historianurkkaus

             http://www.yle.fi/elavaarkisto

Kirjoittajat: Atte Huopio ja Tarmo Kauppi

Vietnamin sota 1964-1975

Johdanto

Vietnamin sota oli 1964–1975 käyty sota, joka käytiin Vietnamissa. Se käytiin Pohjois-Vietnamin ja Etelä-Vietnamin valtioiden välillä sekä kummankin osapuolen kansainvälisten liittolaisten välillä. Sitä käytiin pääosin Etelä-Vietnamin maaperällä, mutta Yhdysvallat ulotti pommituslentonsa myös Pohjois-Vietnamin alueelle, sekä niin sanotuissa mustissa operaatioissa osittain myös Laosin ja Kambodzhan alueille. Vietnamin sotaa on sanottu lännessä myös ensimmäiseksi televisiosodaksi. Vietnamin sota oli myös yksi kylmän sodan niin sanotuista proxy-sodista (sisällissota tai paikallissota, johon ulkopuoliset valtiot ovat sekaantuneet tukien sodan vastakkaisia osapuolia).

Vietnamissa oli käyty kolonialismin vastaista sotaa, ensin japanilaisten, sitten ranskalaisten kanssa. Ranska halusi palauttaa valtansa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneessä siirtomaassaan. Ranskan ja Vietnamin kommunistien välillä syntyi niin sanottu Indokiinan sota. Yhdysvallat lähetti ranskalaisten avuksi aseita ja muuta sotakalustoa, mutta sotilaallinen tappio Dien Pien Phussa vuonna 1954 pakotti Ranskan vetäytymään Vietnamista. Samana vuonna suurvallat sopivat Vietnamin väliaikaisesta jakamisesta Pohjois- ja Etelä Vietnamiin.

Liittolaiset

Ho Tshi Minh vakiinnutti valtansa Pohjois-Vietnamissa ja Etelä-Vietnamia johti Yhdysvaltojen tukema oikeistomielinen hallitus, jolla ei ollut kansan tukea takanaan. Etelä-Vietnamin puolella taisteli Saigonin hallituksen joukkojen lisäksi Yhdysvaltojen, Etelä-Korean, Thaimaan, Australian, Uuden-Seelannin ja Filippiinien joukkoja. Pohjoisen Vietnamin apujoukkoihin kuuluivat Hanoin lisäksi eteläisessä Vietnamissa operoinut sissiliike Vietkong. Pohjoinen sai sotilaallista tukea Neuvostoliitolta ja Kiinalta.

Sodan vaiheet

Pohjois-Vietnamin tukemat etelän kommunistit aloittivat 1960-luvun alussa taistelun Etelä-Vietnamin oikeistohallitusta vastaan. Yhdysvallat pelkäsi, että koko Vietnamin joutuminen kommunistien käsiin kasvattaisi Kiinan vaikutusvaltaa, joten Yhdysvallat auttoi etelän oikeistohallitusta kommunisminvastaisessa taistelussa.

Vietnamin sota alkoi vuonna 1964 ja seuraavana vuonna Yhdysvallat aloitti täysimittaiset sotatoimet kukistaakseen Vietnamin kommunistit. Selvää rintamaa taisteluissa ei ollut. Kommunistien taktiikka perustui sissisotaan, jossa paikallisten olosuhteiden tuntemus antoi heille etua teknisesti ylivoimasta vihollista vastaan. Sissisota lopulta turhautti Yhdysvaltalaiset ja Yhdysvallat aloittikin Pohjois-Vietnamin massiiviset pommitukset. Vietnamiin pudotettiin arviolta noin kolme kertaa enemmän pommeja kuin toisessa maailmansodassa yhteensä. Yhdysvaltalaiset eivät tunnistaneet vietnamilaisia sissisotilaita siviileistä, joten siviilitkin surmattiin. Myös sissien suojana olleita viidakkoja ja viljelyksiä tuhottiin ympäristömyrkyin.

Vuonna 1973 solmittiin rauhansopimus, joka säilytti muodollisesti Etelä-Vietnamin itsenäisyyden. Voimakkaan kansainvälisen ja kotimaisen painostuksen alaisena Yhdysvaltojen hallitus taipui rauhaan. Kun Yhdysvallat vetivät joukkonsa pois, Etelä-Vietnamin puolustus luhistui, joten kommunistit ottivat koko Vietnamin haltuunsa vuoteen 1975 mennessä.

Seuraukset

Sodassa kuoli arviolta 2-3 miljoonaa vietnamilaista ja maa kärsi valtavia aineellisia menetyksiä. Sota oli tuhoisa myös Yhdysvalloille. Se oli ensimmäinen sota, jonka Yhdysvallat on hävinnyt ja se vaati noin 60 000 yhdysvaltalaisen sotilaan hengen. Sotakustannukset, jotka ylsivät 147 miljardiin dollariin, ajoivat Yhdysvaltojen talouden laskusuhdanteeseen. Sodasta välitetyt televisio-ohjelmat muokkasivat ratkaisevasti niin Yhdysvaltojen kuin koko maailman julkista mielipidettä.

Pohjois- ja Etelä-Vietnam yhdistettiin vuonna 1976 Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi. Vietnamista pakeni joukoittain kukistuneen hallituksen kannattajia ympäröiviin länsimielisiin valtioihin.

Lähteet:

Antti Kohi, Hannele Palo, Kimmo Päivärinta, Vesa Vihervä – Forum III

Esko Heikkonen, Matti Ojakoski, Jaakko Väisänen – Muutosten Maailma 3

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vietnamin_sota

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Vietnamin_sota.htm

http://en.wikipedia.org/wiki/Vietnam_War

Tehnyt: Rolle Hirsimäki 2D

Korean sota

Korean sotaan johtaneet tapahtumat alkoivat kehittyä, kun Koreaa vuosikymmeniä hallinnut Japani perääntyi vuonna 1945. Tämän seurauksena kapitalistinen Yhdysvallat ja kommunistinen Neuvostoliitto päättivät jakaa Korean kahteen miehitysvyöhykkeeseen, joiden rajaksi sovittiin 38. leveyspiiri. Ratkaisun piti alun perin olla väliaikainen, mutta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton erilaisen ideologioiden takia alueet alkoivat kehittyä poliittisesti vastakkaisiin suuntiin, eikä vyöhykkeiden yhdistäminen ollut enää mahdollista. Vuonna 1948 Korea jakautui virallisesti kahteen eri valtioon. Yhdysvaltojen miehitysvyöhykkeelle syntyi Korean kansantasavalta eli Etelä-Korea ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle Korean demokraattinen kansantasavalta eli Pohjois-Korea.

Pohjois-Korean joukot ylittivät maiden välisen rajalinjan 25. kesäkuuta vuonna 1950, mistä Korean sodan katsotaan alkaneen. Pohjois-Korean tavoitteena oli valloittaa koko Korean niemimaa ja siten yhdistää Koreat jälleen yhdeksi valtioksi. Aluksi tämä vaikuttikin mahdolliselta, sillä Pohjois-Korealla oli Neuvostoliiton tuella aikaansaatu 150 000 miehen hyvin koulutettu armeija sekä suuret määrät tykkejä, tankkeja ja lentokoneita, kun taas Etelä-Korean armeijaan kuului vain 100 000 sotilasta, minkä lisäksi sillä oli puuttellinen raskas aseistus. Pohjois-Korean joukot etenivät nopeasti pakottaen Etelä-Korean joukot perääntymään, ja valloittivat koko niemimaan lukuunottamatta Pusanin sillanpäätä maan koillisosassa.

Tilanne kuitenkin muuttui, kun rajaloukkauksen seurauksena YK aloitti neuvottelut sotatoimista. Neuvostoliitto, joka olisi voinut veto-oikeudellaan vaikuttaa Koreaa koskeviin päätöksiin, boikotoi neuvotteluja aikaisempen kiistojen takia, joten YK päätti taistella Etelä-Korean rinnalla. Kiista YK:n kanssa koitui siis Neuvostoliiton omaksi kohtaloksi, sillä YK:n jäsenmaiden vahvistamat Etelä-Korean joukot etenivät pian pohjoiseen pakottaen Pohjois-Korean vuorostaan perääntymään.

Etelä-Korean joukot saavuttivat Kiinan rajan lokakuussa, minkä Kiina koki vakavana uhkana. Se liittyi Pohjois-Korean puolelle sotaan marraskuussa vahvan armeijansa kera, mikä käänsi sodan kulun jälleen kerran. Kiinan ja Pohjois-Korean joukot pakottivat YK:n ja Etelä-Korean joukot perääntymään, ja rintamalinja liikkui nopeasti alaspäin lähelle Soulia, kunnes YK:n joukot kävivät jälleen vastahyökkäykseen. Lopulta, vielä muutamien molemminpuolisten hyökkäysten jälkeen rintamalinja asettui melko lähelle 38. leveyspiiriä, missä se oli alun perinkin ollut.

Rauhanneuvottelut alkoivat heinäkuussa 1951 ja kestivät lähes kaksi vuotta lähinnä sotavankeja koskevien erimielisyyksien takia. Koko tämän ajan rintamalinjan tuntumassa oli käynnissä asemasota, jonka taisteluissa kuoli valtavat määrät ihmisiä. Lopulta sodan osapuolet kuitenkin pääsivät yksimielisyyteen ja allekirjoittivat 27. heinäkuuta 1953 aseleposopimuksen, joka on edelleen voimassa. Ainoastaan Etelä-Korea ei suostunut allekirjoittamaan sopimusta, mutta ilmoitti silti noudattavansa sitä.

Korean sota aiheutti valtavia tuhoja. Sodassa menehtyi miljoonia pohjois- ja eteläkorealaisia, kiinalaisia, yhdysvaltalaisia sekä YK:n lipun alla taistelevien muiden maiden sotilaita. Tämän lisäksi sota vaati vajaat kaksi miljoonaa siviiliuhria. Pommitukset tuhosivat täydellisesti erityisesti Pohjois-Korean infrastruktuurin. Myös taloustilanne oli sodan jälkeen erittäin huono.

Osa sodan vaikutuksista on nähtävissä vielä tänäkin päivänä. Yhdysvaltojen kansalaisilla ei ole sodan takia oikeutta matkustaa Pohjois-Koreaan, ja Etelä-Korean kansalaiset tarvitsevat siihen erityisluvan valtiolta. Lisäksi Koreoiden jako jatkuu, ja maiden välit ovat erittäin kireät. Pohjois- ja Etelä-Korean välinen rajalinja on edelleen maailman tarkimmin vartioituja rajoja. Virallisesti maat ovat edelleen sodassa, vaikka sotatoimia ei maiden välillä enää olekaan aseleposopimuksen takia. Rajalla nähdään kuitenkin edelleen maiden välisiä voimannäyttöjä, kuten ammuskelua.

Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Korean_sota (19. ja 20.9.2011)

http://www.netti.fi/~halle/planes/sodat/korea.htm (19.9.2011)

Ilmari Vesterinen, Juha Janhunen ja Tauno-Olavi Huotari: Korea – Kolme ovea tiikerin valtakuntaan (2000)

Neuvostoliitto ja itäblokin sisäiset kriisit: Unkari 1956 ja Prahan kevät 1968

Stalinin kuoltua vuonna 1953 valtaan nousi vähitellen Nikita Hrustsov. Hänen johtoon nousunsa jälkeen Itä-Euroopan maat luulivat, että Neuvostoliitto tekisi huomattavia ja laajoja poliittisia muutoksia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka Hrustsov tuomitsi Stalinin rikokset. Vankat ja arvostelevat näkemykset Neuvostoliiton johdosta synnytti Itä-Euroopassa kansanmielistä vastarintaa.

Unkarin kansannousu 1956

Unkari yritti vuonna 1956 oma-aloitteisesti irtautua Neuvostoliiton otteista. Tilanne kehittyi, kun reformistista linjaa edustanut Imre Nagy erotettiin Unkarin kommunistisesta puolueesta. Hänen uudistusmieliset ajatukset olivat rohkaisseet etenkin työläisiä, opiskelijoita ja älymystöjä. Lokakuussa 250 000 suuruinen ihmisjoukko osoitti mieltään kaduilla vaatien vapaita vaaleja ja Nagyn vapauttamista vankilasta sekä neuvostojoukkojen poistumista maasta.

Neuvostojoukkojen ja mielenosoittajien välille syntyi verisiä yhteenottoja. Myös Unkarin salainen poliisin (AVH) otti osaa tapahtumiin käyttämällä kyynelkaasua ja aseellista voimaa.

Kommunistisen puolueen pääsihteeri Erno Gero yritti saada tilanteen haltuun nimittämällä Nagyn pääministeriksi. Nagyn tarkoituksena oli tehdä Unkarista puolueettoman maan eroamalla Varsovan liitosta sekä muodostavan demokraattisen monipuoluehallituksen. Unkarin eroaminen Varsovan liiton komennosta pelättiin johtavan vastaaviin kehityksiin muuallakin Itä-Euroopassa. Neuvostojohto neuvotteli Budapestissa puna-armeijan vetäytymisestä, mutta he päättivätkin lähettää lisää joukkoja Varsovan liitosta ja Neuvostoliitto ryhtyi sotilaalliseen interventioon säilyttääkseen Unkarin omassa valtapiirissään. Interventiossa käytettiin yli 100 000 puna-armeija sotilaan voimaa panssarivaunuineen. Niillä pyrittiin tukahduttamaan kapina väkivaltaisin toimin. Tuhansia unkarilaisia ja satoja neuvostoliittolaisia kuoli yhteenotoissa. Yli 200 000 pakeni Unkarista ja kymmeniätuhansia suljettiin leireille.

Seurauksena Imre Nagy joutui tuomioistuimen eteen ja tuomittiin kuolemaan. Neuvostoliitto salli Unkarin kansalliset tunnukset mm. armeijassa sekä Unkarin lipusta poistettiin kommunistinen vaakuna. Kansannosu antoi mallia muille Itä-Euroopan maille ja lisäsi länsimaiden huomiota Neuvostoliiton alistamiin maihin. Kansannousu oli ennakkotapaus Prahan keväälle.

Prahan kevät 1968

Seuraava kansanmielisyys ilmeni Prahassa, Tsekkosslovakiassa, vuonna 1968, joka tunnetaan nimellä Prahan kevät. Se sai alkunsa, kun Alexander Dubcek korvasi Antonin Novotnyn kommunistisen puolueen johtajana. Tsekkosslovakiassa aloitettiin toteuttamaan uudistuksia, joilla pyrittiin saamaan "ihmiskasvoisempaa sosialismia". Yksi uudistuksista oli lehdistösensuurin lakkauttaminen. Sananvapauden myötä sosiaalista järjestelmää pystyttiin arvostelemaan. Myös taloudellisella puolella pyrittiin muutoksiin.

Kaikkia uudistuksia ei kuitenkaan päästy toteuttamaan, sillä Neuvostoliiton johtaja Leonid Breznev ja Itä-Euroopan kansandemokratioiden johtajat eivät hyväksyneet Tsekkosslovakian uudistuslinjaa. Syynä oli, että he pelkäsivät sen leviävän laajasti muihin sosialistisiin alueisiin, mikä heikentäsi Neuvostoliiton asemaa kylmässä sodassa. Breznev piti vain Neuvostoliiton omaa järjestelmää hyväksyttävänä.

Vuonna 1968 elokuussa Varsovan liitto lähetti puoli miljoonaa sotilasta tankkeineen Tsekkosslovakiaan palauttamaan järjestystä. Miehityksen aikana Dubcek kehotti kansalaisi olla vastustamatta Varsovan liiton sotilaallista toimintaa. Siitä huolimatta levottomuuksia syntyi kaduilla. Tsekit mm. halveksivat neuvostojoukkoja fasisteiksi maalaamalla hakaristejä tankkeihin ja käyttämällä natsi-tervehdyksiä. Yhteensä 72 tsekkiä ja slovakkia kuoli miehityksessä ja satoja loukkaantui. Tsekkosslovakialaiset eivät kuitenkaan nousseet aseelliseen vastarintaan ja Unkarin kaltaisesta tuhosta vältyttiin.

Prahan tapahtumien jälkeen Neuvostoliiton suhtautumista Itä-Euroopan uudistuksiin alettiin kutsua Breznevin opiksi. Sen mukaan sosialistisilla mailla on velvollisuus puuttua toisen sosialistisen maan tapahtumiin, jos sosialistinen järjestelmä on uhattuna. Miehityksen seurauksena Alexander Dubcekin uudistukset hylättiin ja hänet irtisanottiin puolueen johtajan arvosta.

Itä-Euroopan tapahtumat näyttivät kuinka sekasortoinen kommunistinen blokki oli. Kansat eivät hyväksyneet Neuvostoliiton poliittista voimaa ja tämä näkyi kapinoina. Länsivallatkaan eivät halunneet puuttua Itä-Euroopan tapahtumiin vasta sen jälkeen kun pahin oli jo tapahtunut, sillä ne pelkäsivät yhteenottoa Neuvostoliiton kanssa. Eikä sitä riskiä oltu valmiita ottamaan.

Lähteet: Antti Kohi, Hannele Palo... Forum 3, kansainväliset suhteet, 2010,

Reima T.A Luoto, Unkari 1956, 2006

Suuri maailman historia 4, 1970

http://en.wikipedia.org/wiki/Hungarian_Revolution_of_1956 19.9.2011

http://www.filolog.com/crosscultureHistory1956.html 19.9. 2011

http://www.eyewitnesstohistory.com/hungarianrevolution.htm 19.9.2011

http://www.austria1989.org/index.php?option=com_content&view=article&id=59&Itemid=106 18.8. 2011

Nelly Hämäläinen 3E

NATO ja Varsovan liitto kylmässä sodassa

Kylmän sodan juuret olivat Euroopassa, mutta kaksinapainen järjestelmä laajeni pian koko maailman kattavaksi. Supervaltojen, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien blokkien välistä kamppailua maailmanherruudesta alettiin kutsua kylmäksi sodaksi. Idän ja lännen välisessä kylmässä sodassa olivat vastakkain ideologiat, ihmiskäsitykset, maailmankatsomukset ja historian tulkinnat. Länsi tarjosi demokratiaa, monipuoluejärjestelmää ja markkinataloutta, itä kommunismia, yksipuoluejärjestelmää ja valtiojohtoista suunnitelmataloutta.


Englannin, Ranskan, Alankomaiden, Belgian ja Luxemburgin kesken solmittiin niin sanottu Brysselin sopimus. Sopimuksessa sovittiin, että sopimusvaltiot tulevat auttamaan, mikäli joku edellä mainituista valtioista joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Tätä puolustusliittoa kutsuttiin nimellä Länsiliitto. Liitolle tarvittiin kuitenkin Yhdysvaltojen tuki, jonka se sai vuonna 1948. Yhdysvallat luopui eristäytymispolitiikastaan vuoden 1948 keväällä ja jätti sotilaansa eurooppalaisten liittolaistensa tueksi. Ajatus pohjoisen Atlantin molemmin puolin olevien valtioiden rauhanaikaisesta politiikasta syntyi ja vuonna 1949 Yhdysvallat, Kanada, Britannia, Ranska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Tanska, Norja, Islanti, Italia, Espanja ja Portugali solmivat Atlantin sopimuksen, jonka pohjalta syntyi Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato, eli North Atlantic Treaty Organization. Sopimukseen liittyy vastavuoroinen avunanto tilanteissa joissa jokin sopimuspuoli joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Yhdysvallat toimittaa sopimusosapuolille aseita sekä liiton toimintaa valvoo ja koordinoi Pohjois-Atlantin neuvosto ja puolustustoimikunta.
Euroopassa Nato-armeijan ytimen muodostivat Länsi-Saksaan sijoitetut miehitysjoukot. Yhdysvallat ja Nato ympäröivät tukikohdilla ja puolustusliitoilla Neuvostoliiton kaikkialla maailmassa suojautuakseen ja varautuakseen sotaan.


Neuvostoliitto rakensi ensin puolustusyhteistyönsä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusten pohjalle. Jokaisessa sopimuksessa viholliseksi nimitettiin Saksa liittolaisineen. Vasta vuonna 1955 Neuvostoliitto kytki satelliittinsa varsinaiseen sotilasjärjestöön, Varsovan liittoon jossa perustajajäseniä olivat Neuvostoliitto, Albania, Bulgaria, Unkari, Saksan demokraattinen tasavalta, Puola, Romania ja Tsekkoslovakia. Varsovan liitto perustettiin protestiksi länsivaltojen Pariisin sopimusta vastaan, jolla Saksan liittotasavalta oltiin otettu Naton jäseneksi. Näin kylmän sodan osapuolten erimielisyydet Saksasta olivat johtaneet erillisten Saksojen ja sotilasliittojen syntyyn.


Naton jäsenvaltiot solmivat sopimuksen 20 vuodeksi, mutta liitto on edelleen voimassa. Neuvostoliiton hajottua 1991 Nato on saanut uusia jäsenvaltioita ja sen rooli on muuttunut yleisluontoisemmaksi ja rauhaa ylläpitäväksi järjestöksi maailmassa
Kylmä sota päättyi 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen myötä joka johti myös Varsovan liiton hajoamiseen vuonna 1991.




Lähteet:
Kohi, Antti; Palo, Hannele; Päivärinta, Kimmo; Vihervä, Vesa - Forum kansainväliset suhteet
Zetterberg, Seppo – Maailmanhistorian pikkujättiläinen
Rimon, Ariel; Heikkilä, Hannu – Combi Maailmanhistoria (perustuu amerikkalaiseen alkuteokseen A History of Civilization)




Tekijät: Ella Lehtonen ja Marja Nurkka

Kuuban ohjuskriisi

Suurvaltasuhteet joutuivat koetukselle. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välit kiristyivät 15. lokakuuta 1962 Kuuban ohjuskriisin takia. Kriisi oli lähellä puhkaista avoimen sodan, joka olisi saattanut laajeta ydinsodaksi, ja jopa kolmanneksi maailmansodaksi.

Kuuba on Yhdysvaltojen kannalta strategisesti keskeinen alue. Saari valvoo pääsyä Panaman kanavaan ja on lisäksi lähellä Yhdysvaltojen maa-alueita. Kuuban talous oli aina ollut riippuvainen yhdestä ainoasta tuotteesta, sokeririuo’osta, ja sen suurimmasta ostajamaasta Yhdysvalloista. Vuonna 1959 Fidel Castro syöksi vallasta diktaattori Fulgencio Batistanin. Castron ja Yhdysvaltojen välit kiristyivät, kun Castro ilmoitti kansallistavansa eli ottavansa valtion haltuun kaiken Kuubassa olevan omaisuuden. Kuuban talous oli suurimmalta osin amerikkalaisten omistuksessa. Yhdysvallat asetti Kuuban kauppasaartoon. Kuuballe elintärkeä sokerikauppa loppui, ja jolloin maa haki tukea Neuvostoliitosta. Neuvostoliitto suostui auttamaan Kuubaa. Täten Neuvostoliitto sai itselleen liittolaisen, joka oli geopoliittisesti erittäin otollisella paikalla.

Kesällä 1962 Neuvostoliitto sijoitti ydinkärkiä sekä sotilaita salaisesti Kuuban alueelle. Vilkas meriliikenne Kuuban herätti epäilyjä Yhdysvalloissa. Lokakuussa Yhdysvallatojen U2-vakoilukoneen kuvattua Kuuban saarella olevan neuvostoliittolaisen ohjustukikohdan. Yhdysvaltojen sotilaallinen johto suosittele välitöntä ilmaiskua Kuubaan. Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy halusi kuitenkin koittaa diplomaattisia keinoja. Kennedy vaati televisiossa pitämässään puheessa ohjusten poistamista Kuubasta, jos näin ei tapahtuisi Yhdysvalta asettaisi Kuuban merisaartoon ja ilmoitti tarkastavansa kaikki Kuubaan saapuvat alukset. Nikita Hruštšov (Neuvostoliiton kommunistisen puoleen pääsihteeri, eli Neuvostoliiton tosiallinen johtaja) suostui poistamaan Kuubassa olevat ohjukset, mikäli Yhdysvallat eivät hyökkäisi Kuubaan. Nikita kuitenki lisäsi ehtoihin Turkkiin sijoitettujen yhdysvaltalaisohjusten poistoa. Kennedy hyväksyi ehdot ja kriisi ratkesi.

Kuuban kriisi pelästytti molemmat suurvallat. Sen seurauksena kriisin jälkeen supervallat avasivat ns. kuuman linjan. Se oli suora puhelin – ja sähkeyhteys suurvaltajohtajien välille, jotta tulevia kriisejä varten olisi olemassa teknisesti kunnolliset neuvottelumahdollisuudet.

Oheismateriaalia:

http://www.youtube.com/watch?v=P7YkJxQT_0Y – Kennedyn puhe Kuuban merisaarrosta. Puheessaan Kenedy ilmoittaa, että kaikki Kuubaan menevät alukset ovat tarkkailussa. Jos saapuvasta aluksesta löytyisi hyökkäyskalustoa, joka voisi olla uhaksi Yhdysvalloille, aluksien ei annettaisi purkaa lastiaan Kuubaan, vaan ne käännytettäisiin takaisin.

http://www.bbc.co.uk/schools/gcsebitesize/history/images/hi07004.gif - Neuvostoliittolaisten ydinkärkien kantomatkat Kuuban ohjustukikohdasta. Kuvasta näkyy kuinka Neuvostoliitto olisi voinut tuhota Yhdysvaltojen poliittisesti sekä taloudellisesti tärkeimmät suurkaupungit.

https://www.cia.gov/library/center-for-the-study-of-intelligence/csi-publications/csi-studies/studies/vol46no1/cubamisslesite.jpg - Vakoilukoneen ottama kuva Kuuban ohjustukikohdasta.

Lähteet:

Antti Kohi, Hannele Palo, Kimmo Päivärinta, Vesa Vihervä - Forum III – Kansainväliset suhteet – Otava

Esko Heikkonen, Matti Ojakoski, Jaakko Väisänen – Muutosten maailma 3 – Kansainväliset suhteet – WSOY

http://en.wikipedia.org/wiki/Cuban_Missile_Crisis

http://library.thinkquest.org/11046/days/index.html

http://www.cubanmissilecrisis.org/

http://www.gwu.edu/~nsarchiv/nsa/cuba_mis_cri/

https://www.cia.gov/library/center-for-the-study-of-intelligence/csi-publications/books-and-monographs/sherman-kent-and-the-board-of-national-estimates-collected-essays/10cuban.html

https://www.cia.gov/library/center-for-the-study-of-intelligence/csi-publications/csi-studies/studies/vol46no1/article06.html

http://www.globalsecurity.org/military/ops/cuba-62.htm

Tekijät: Dimitri Lisitsyn & Heikki Hyrylä 2.A. // Hi 3

Kreikan sisällissota

Sisällissodan juuret kantautuvat toisen maailmansodan aikaisen natsi-Saksan tekemän Kreikan miehityksen aikaan. Ensimmäisten taisteluiden jälkeen maan kuningas Yrjö II pakeni maasta ja vallan otti kommunistinen puolue, jota tukivat Neuvostoliitto ja Jugoslavia. Kommunistista puoluetta vastustamassa oli oikeistolainen rintama, jota Britannia tuki. Vuonna 1944 Winston Churchill ja Josif Stalin tapasivat, ja sopivat Neuvostoliitolle vallan Romaniassa jos he vetäytyisivät tukemasta Kreikkaa. Tämän sovittuaan Kreikan kommunistit menettivät päätukensa ja britit ottivat oikeistomielisen hallituksen johdolla maan haltuunsa.

Maaliskuussa 1946 maassa järjestettiin vaalit, jonka oikeisto voitti suurella enemmistöllä. Oikeistolaiset palauttivat Yrjö II:n monarkian Kreikkaan, jonka vastaiskuna kommunistit perustivat Kreikan demokraattisen armeijan, julistaen taistelevansa demokraattisen Kreikan puolesta. Demokraattisen armeijan tukena toimi Jugoslavia ja sota olikin kommunisteille menestyksekäs.

Vuonna 1947 USA ryhtyi tukemaan maan monarkisteja Trumanin opin mukaisesti. Myöhemmin Stalin katkaisi suhteet Jugoslavian johtajaan Josip Titoon ja demokraattinen armeija siirtyi tukemaan Stalinia, menettäen Jugoslavian tuen. Näiden merkittävien käänteiden myötä monarkistit onnistuivat USA:n tuella päihittämään kommunistit kesällä 1949.

Sisällissodan seuraksena Kreikka mm. liittyi Natoon sekä ryhtyi Yhdysvaltain liittolaiseksi, joka luonnollisesti viilensi Kreikan ja Neuvostoliiton välejä. Kreikka kärsi paljon sodan aikana. Noin 80 000 ihmistä tapettiin sekä noin 700 000 jäi kodittomaksi. Vuosien 1946-1948 aikana noin 30 000 lasta siirrettiin väkivalloin sosialistisiin maihin kommunistien toimesta. Kommunistipamput tosin väittivät evakuoineensa lapset turvaan. Tosin 50-luvulla Kreikan tilanne parani mm. nopean talouskasvun myötä. Kreikasta tuli jälleen demokratia vuonna 1974 Konstantinos Karamanlisin astuttua virkaan.

Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikan_sis%C3%A4llissota - 20.09.2011

http://en.wikipedia.org/wiki/Greek_Civil_War - 20.09.2011

http://www.coldwar.org/articles/40s/GreekCivilWar1945-1949.asp - 20.09.2011

http://www.britannica.com/EBchecked/topic/244553/Greek-Civil-War - 20.09.2011

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikan_historia - 20.09.2011

Tekijät: Jonni Ääpälä ja Atte Suhonen, 2A

Tämän teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.

Berliinin muuri

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska jakoivat Saksan ja myös Berliiniin neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliitto hallitsi kaupungin itäosaa, muut jakoivat sen länsiosan. Neuvostoliitto halusi Berliinin kokonaan itselleen. Neuvostoliitto käski länsivaltoja vetämään sotilasjoukkonsa pois Länsi-Berliinistä. Muuri rakennettiin elokuussa 1961 DDR:n hallituksen toimesta.

Ennen muurin rakentamista uskottiin, että rajojen valvomista tultaisiin tiukentamaan. 13. elokuuta 1961 40 000 DDR:n sotilasta, poliisia ja työläistä sulki tiet ja kadut, jotka johtivat Länsi-Berliiniin.

Länsivallat pelkäsivät muurista aiheutuvaa kriisiä, mutta muuri laukaisikin suurvaltojen välisen jännityksen eikä länsivaltojen tarvinnut perääntyä Berliinistä.

Rakentaminen

Kaupunki jaettiin ensin piikkilangalla kahtia, mutta muutaman päivän päästä muurista alettiin rakentamaan vahvempaa. Muurin vahvistamiseen käytettiin betoniharkkoja. Muuria vahvistettiin ja paranneltiin vuosien mittaan, joten muurin ylitys vaikeni huomattavasti. DDR:n viranomaiset sanoivat muurin olevan ”antifasistinen suojavalli”, jonka tarkoituksena oli pysäyttää miljoonien DDR:n puolelle jääneiden kansalaisten muuttoliike Itä-Berliinistä Länsi-Berliiniin. DDR:n poliittiset johtajat pelkäsivät maan luhistuvan muuttoliikkeen vuoksi.

Muurin 300 metrin läheisyydestä purettiin kaikki talot, sekä myös puhelinlinjat katkottiin. Tätä tyhjää maata kutsuttiin ei-kenenkään maaksi. Sitä kutsuttiin myös ”kuoleman käytäväksi”. Se oli täytetty hienojakoisella soralla, jotta pakoa yrittävien jalanjäljet näkyisivät helposti. Alue oli täysin suojaton ja ansoitettu muun muassa paukkupanoksilla, jotka oli liitetty mutkittelevaan lankaan. Pienikin töytäisy laukaisi paukkupanokset, jotka haavoittivat pakenijaa ja kutsuivat rajavartijat paikalle. Alueen tärkein ominaisuus oli vartiotorneissa oleville vartijoille avautuva vapaa tulilinja. Aluetta ei ollut miinoitettu, toisin kuin DDR:n ja Saksan liittotasavallan välistä muuta raja-aluetta

Rajanylityspaikat

Itä- ja Länsi-Berliinin välillä oli vain muutamia rajanylityspaikkoja, joista suurin osa oli kuitenkin vain joillekin erikoisryhmille. Rajanylityspaikoista kuuluisin lienee Checkpoint Charlie, joka oli Länsi- ja Itä-Berliinin välinen rajaylityspaikka. Sen tarkoituksena oli laskea kaikki rajan ylittävät ihmiset. Sen kautta kulkivat etenkin diplomaatit ja armeija. Saksan jaon loppuaikoina rajanylityspaikka oli avoinna myös ulkomaisille turisteille, mutta saksalaisten täytyi käyttää muita rajanylityspaikkoja.

5000 ihmistä onnistui ylittämään muurin. Noin 200 ihmistä kuoli ylittäessään muuria. 200 ihmistä haavoittui.

Berliinin muurista tuli kylmän sodan symboli.

Muuri murtui 9.11.1989.

Lähteet:

http://history1900s.about.com/od/coldwa1/a/berlinwall.htm 20.9.2011

http://www.dailysoft.com/berlinwall/history/facts_01.htm 20.9.2011

http://www.berlin-life.com/berlin/wall 20.9. 2011

http://history1900s.about.com/od/coldwa1/a/berlinwall_2.htm 20.9.2011

http://www.berlin.de/orte/sehenswuerdigkeiten/checkpoint-charlie/index.en.php 20.9.2011

http://www.dailysoft.com/berlinwall/history/checkpoint-charlie.htm 20.9.2011

Wikipedia 20.9.2011

Forum ’Kansainväliset suhteet’

Tekijät: Julia Hiiri ja Iita Huttunen

Neuvostoliiton hajoaminen ja kylmän sodan loppuminen

Neuvostoliiton kiihtyvä heikentyminen alkoi siitä, kun Mihail Gorbatshov siirtyi kommunistisen puolueen johtoon vuonna 1985. Hän aloitti valtiossa mittavat talousuudistukset vuonna 1987. Uudistuskampanja oli nimeltään Perestroika, ja sen pääpiirteitä olivat muun muassa yksityisyrittäjyyden määrän kasvu verrattuna perinteiseen kommunismiin, joka valtiossa oli aiemmin hallinnut. Myös Glasnostin käsitteeseen sisällytetyt sananvapauden lisääminen ja sensuurin vähentäminen muuttivat kansalaisten näkemyksiä. Tämä johti omalta osaltaan Neuvostoliiton romahtamiseen.

                      Perestroika oli prosessi, jonka tavoitteena oli Neuvostoliiton taloudellisen järjestelmän uudistaminen jotta valtion asema paranisi ja siihen saataisiin mukaan läntistä demokratiaa.  Se lisäsi markkinataloutta ja kapitalismia huomattavasti kun yrityksiä perustettiin ja suunnitelmatalouden valvontaa vähennettiin. Kansalle annettiin enemmän valtaa esimerkiksi lisäämällä vaalien ehdokkaita, joka olisi aikanaan saattanut johtaa jopa useampien puolueiden olemassaoloon. Tällä pyrittiin saamaan kansan suosio johtajia kohtaan nousemaan. Sosiaalista yhteiskuntajärjestelmää ei enää pidetty ratkaisevana joten Brezhnevin opista luovuttiin.

                      Kun yksityisyrittäjyys sallittiin, konkurssit tulivat mahdollisiksi ja ne nähtiin uhkana valtionyhtiöille. Ulkomaankauppaa ei enää hallittu kyseisen ministeriön monopolilla, vaan muutkin organisaatiot saivat harjoittaa sitä. Myös ulkomaalaisomistus tuli yrityksiin uutena asiana. Muutokset eivät kuitenkaan parantaneet maan taloutta, mutta saivat kansan voimakkaasti liikkeelle. Hallinto valvoi silti tiukasti valtion taloutta.

                      Kansallisuuskiistat Baltian maiden kanssa alkoivat hajottaa Neuvostoliittoa vuonna 1986. Kaikki Baltian maat olivat itsenäistyneet hieman ennen Neuvostoliiton lopullista hajoamista. Vuonna 1988 Azerbaidzhanissa alkoivat väkivaltaiset mellakat, jollaisia esiintyi myös Georgiassa seuraava vuonna. Ukrainassa Neuvostoliiton toimintaa häiritsivät työläisten lakot. Loppupuolella vuotta 1989 valtion ulkopuolella Itä-Euroopassa sijaitsevat kommunistiliikkeet kaatuivat, ja Baltian maiden kansanliikkeet radikalisoituivat. Tämä synnytti Neuvostoliiton sisälle oppositioita jotka kannattivat pienempää valtiota ja edesauttoivat nykyisen kaatumista.

                      Vuoden 1991 alkupuolella Gorbatshov totesi, että maassa vallitsee valtataistelu. Osa vaati uudistusten hidastamista ja vähentämistä, osa kapitalismia. Kansanäänestyksessä suurin osa kansalaisista kuitenkin kannatti Neuvostoliiton säilyttämistä. Huhtikuussa Venäjälle hyväksyttiin perustuslaki, joka ei ollut riippuvainen Neuvostoliitosta. Siihen kuului mm. presidentin valinta kansanäänestyksellä. Kesäkuussa Venäjän presidentiksi valittiin kapitalismia kannattava Boris Jeltsin. Elokuussa 1991 vanhoilliskommunistit yrittivät vielä vallankaappausta, mutta se kaatui Jeltsinin näkyvään toimintaan ja vanhoilliskommunistien kykenemättömyyteen. Joulukuussa 1991 viimeisetkin valtiot itsenäistyivät Neuvostoliitosta. 25. joulukuuta Mihail Gorbatshov ilmoitti radiopuheessaan Neuvostoliiton lakanneen olemasta.

                      Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena kylmä sota päättyi. Entisen Neuvostoliiton maat perustivat IVY:n (Itsenäisten Valtioiden Yhteisö), joka mm. osallistui yhtenä joukkueena vuoden 1992 olympialaisiin. Sen tärkein tavoite on tehdä maiden välille talousliitto ja sallia vapaakauppa alueella. Seurauksiin kuului myös alueelle syntynyt oligarkia, kun Neuvostoliiton omaisuutta jaettiin yksityisille ihmisille joka johti siihen, että alueella oli nyt ökyrikkaita ja rutiköyhiä.

                     

Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/

http://www.kotiaine.com/getessay168.html

oppikirja: Forum III – Kansainväliset suhteet

Mikko Häyrynen, Georgi Agiashvili, Kaarlo Koivumäki