Kurssi tarkastelee kansainvälisen politiikan keskeisiä tapahtumia, taustoja ja muutoksia 1800-luvun lopulta lähtien. Kurssilla analysoidaan kansainvälisen politiikan ilmiöitä taloudellisen, aatteellisen ja valtapoliittisen kilpailun perusteella. Kurssin keskeisiä tarkastelunäkökulmia ovat demokratia vastakohtanaan diktatuuri.
Tervetuloa kurssille!
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
maailmanmahtien välinen jännite johtaa kauhun tasapainoon
Vietnamin sota 1964-1975
Johdanto
Vietnamin sota oli 1964–1975 käyty sota, joka käytiin Vietnamissa. Se käytiin Pohjois-Vietnamin ja Etelä-Vietnamin valtioiden välillä sekä kummankin osapuolen kansainvälisten liittolaisten välillä. Sitä käytiin pääosin Etelä-Vietnamin maaperällä, mutta Yhdysvallat ulotti pommituslentonsa myös Pohjois-Vietnamin alueelle, sekä niin sanotuissa mustissa operaatioissa osittain myös Laosin ja Kambodzhan alueille. Vietnamin sotaa on sanottu lännessä myös ensimmäiseksi televisiosodaksi. Vietnamin sota oli myös yksi kylmän sodan niin sanotuista proxy-sodista (sisällissota tai paikallissota, johon ulkopuoliset valtiot ovat sekaantuneet tukien sodan vastakkaisia osapuolia).
Vietnamissa oli käyty kolonialismin vastaista sotaa, ensin japanilaisten, sitten ranskalaisten kanssa. Ranska halusi palauttaa valtansa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneessä siirtomaassaan. Ranskan ja Vietnamin kommunistien välillä syntyi niin sanottu Indokiinan sota. Yhdysvallat lähetti ranskalaisten avuksi aseita ja muuta sotakalustoa, mutta sotilaallinen tappio Dien Pien Phussa vuonna 1954 pakotti Ranskan vetäytymään Vietnamista. Samana vuonna suurvallat sopivat Vietnamin väliaikaisesta jakamisesta Pohjois- ja Etelä Vietnamiin.
Liittolaiset
Ho Tshi Minh vakiinnutti valtansa Pohjois-Vietnamissa ja Etelä-Vietnamia johti Yhdysvaltojen tukema oikeistomielinen hallitus, jolla ei ollut kansan tukea takanaan. Etelä-Vietnamin puolella taisteli Saigonin hallituksen joukkojen lisäksi Yhdysvaltojen, Etelä-Korean, Thaimaan, Australian, Uuden-Seelannin ja Filippiinien joukkoja. Pohjoisen Vietnamin apujoukkoihin kuuluivat Hanoin lisäksi eteläisessä Vietnamissa operoinut sissiliike Vietkong. Pohjoinen sai sotilaallista tukea Neuvostoliitolta ja Kiinalta.
Sodan vaiheet
Pohjois-Vietnamin tukemat etelän kommunistit aloittivat 1960-luvun alussa taistelun Etelä-Vietnamin oikeistohallitusta vastaan. Yhdysvallat pelkäsi, että koko Vietnamin joutuminen kommunistien käsiin kasvattaisi Kiinan vaikutusvaltaa, joten Yhdysvallat auttoi etelän oikeistohallitusta kommunisminvastaisessa taistelussa.
Vietnamin sota alkoi vuonna 1964 ja seuraavana vuonna Yhdysvallat aloitti täysimittaiset sotatoimet kukistaakseen Vietnamin kommunistit. Selvää rintamaa taisteluissa ei ollut. Kommunistien taktiikka perustui sissisotaan, jossa paikallisten olosuhteiden tuntemus antoi heille etua teknisesti ylivoimasta vihollista vastaan. Sissisota lopulta turhautti Yhdysvaltalaiset ja Yhdysvallat aloittikin Pohjois-Vietnamin massiiviset pommitukset. Vietnamiin pudotettiin arviolta noin kolme kertaa enemmän pommeja kuin toisessa maailmansodassa yhteensä. Yhdysvaltalaiset eivät tunnistaneet vietnamilaisia sissisotilaita siviileistä, joten siviilitkin surmattiin. Myös sissien suojana olleita viidakkoja ja viljelyksiä tuhottiin ympäristömyrkyin.
Vuonna 1973 solmittiin rauhansopimus, joka säilytti muodollisesti Etelä-Vietnamin itsenäisyyden. Voimakkaan kansainvälisen ja kotimaisen painostuksen alaisena Yhdysvaltojen hallitus taipui rauhaan. Kun Yhdysvallat vetivät joukkonsa pois, Etelä-Vietnamin puolustus luhistui, joten kommunistit ottivat koko Vietnamin haltuunsa vuoteen 1975 mennessä.
Seuraukset
Sodassa kuoli arviolta 2-3 miljoonaa vietnamilaista ja maa kärsi valtavia aineellisia menetyksiä. Sota oli tuhoisa myös Yhdysvalloille. Se oli ensimmäinen sota, jonka Yhdysvallat on hävinnyt ja se vaati noin 60 000 yhdysvaltalaisen sotilaan hengen. Sotakustannukset, jotka ylsivät 147 miljardiin dollariin, ajoivat Yhdysvaltojen talouden laskusuhdanteeseen. Sodasta välitetyt televisio-ohjelmat muokkasivat ratkaisevasti niin Yhdysvaltojen kuin koko maailman julkista mielipidettä.
Pohjois- ja Etelä-Vietnam yhdistettiin vuonna 1976 Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi. Vietnamista pakeni joukoittain kukistuneen hallituksen kannattajia ympäröiviin länsimielisiin valtioihin.
Lähteet:
Antti Kohi, Hannele Palo, Kimmo Päivärinta, Vesa Vihervä – Forum III
Esko Heikkonen, Matti Ojakoski, Jaakko Väisänen – Muutosten Maailma 3
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vietnamin_sota
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Vietnamin_sota.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Vietnam_War
Tehnyt: Rolle Hirsimäki 2D
Korean sota
Korean sotaan johtaneet tapahtumat alkoivat kehittyä, kun Koreaa vuosikymmeniä hallinnut Japani perääntyi vuonna 1945. Tämän seurauksena kapitalistinen Yhdysvallat ja kommunistinen Neuvostoliitto päättivät jakaa Korean kahteen miehitysvyöhykkeeseen, joiden rajaksi sovittiin 38. leveyspiiri. Ratkaisun piti alun perin olla väliaikainen, mutta Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton erilaisen ideologioiden takia alueet alkoivat kehittyä poliittisesti vastakkaisiin suuntiin, eikä vyöhykkeiden yhdistäminen ollut enää mahdollista. Vuonna 1948 Korea jakautui virallisesti kahteen eri valtioon. Yhdysvaltojen miehitysvyöhykkeelle syntyi Korean kansantasavalta eli Etelä-Korea ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle Korean demokraattinen kansantasavalta eli Pohjois-Korea.
Pohjois-Korean joukot ylittivät maiden välisen rajalinjan 25. kesäkuuta vuonna 1950, mistä Korean sodan katsotaan alkaneen. Pohjois-Korean tavoitteena oli valloittaa koko Korean niemimaa ja siten yhdistää Koreat jälleen yhdeksi valtioksi. Aluksi tämä vaikuttikin mahdolliselta, sillä Pohjois-Korealla oli Neuvostoliiton tuella aikaansaatu 150 000 miehen hyvin koulutettu armeija sekä suuret määrät tykkejä, tankkeja ja lentokoneita, kun taas Etelä-Korean armeijaan kuului vain 100 000 sotilasta, minkä lisäksi sillä oli puuttellinen raskas aseistus. Pohjois-Korean joukot etenivät nopeasti pakottaen Etelä-Korean joukot perääntymään, ja valloittivat koko niemimaan lukuunottamatta Pusanin sillanpäätä maan koillisosassa.
Tilanne kuitenkin muuttui, kun rajaloukkauksen seurauksena YK aloitti neuvottelut sotatoimista. Neuvostoliitto, joka olisi voinut veto-oikeudellaan vaikuttaa Koreaa koskeviin päätöksiin, boikotoi neuvotteluja aikaisempen kiistojen takia, joten YK päätti taistella Etelä-Korean rinnalla. Kiista YK:n kanssa koitui siis Neuvostoliiton omaksi kohtaloksi, sillä YK:n jäsenmaiden vahvistamat Etelä-Korean joukot etenivät pian pohjoiseen pakottaen Pohjois-Korean vuorostaan perääntymään.
Etelä-Korean joukot saavuttivat Kiinan rajan lokakuussa, minkä Kiina koki vakavana uhkana. Se liittyi Pohjois-Korean puolelle sotaan marraskuussa vahvan armeijansa kera, mikä käänsi sodan kulun jälleen kerran. Kiinan ja Pohjois-Korean joukot pakottivat YK:n ja Etelä-Korean joukot perääntymään, ja rintamalinja liikkui nopeasti alaspäin lähelle Soulia, kunnes YK:n joukot kävivät jälleen vastahyökkäykseen. Lopulta, vielä muutamien molemminpuolisten hyökkäysten jälkeen rintamalinja asettui melko lähelle 38. leveyspiiriä, missä se oli alun perinkin ollut.
Rauhanneuvottelut alkoivat heinäkuussa 1951 ja kestivät lähes kaksi vuotta lähinnä sotavankeja koskevien erimielisyyksien takia. Koko tämän ajan rintamalinjan tuntumassa oli käynnissä asemasota, jonka taisteluissa kuoli valtavat määrät ihmisiä. Lopulta sodan osapuolet kuitenkin pääsivät yksimielisyyteen ja allekirjoittivat 27. heinäkuuta 1953 aseleposopimuksen, joka on edelleen voimassa. Ainoastaan Etelä-Korea ei suostunut allekirjoittamaan sopimusta, mutta ilmoitti silti noudattavansa sitä.
Korean sota aiheutti valtavia tuhoja. Sodassa menehtyi miljoonia pohjois- ja eteläkorealaisia, kiinalaisia, yhdysvaltalaisia sekä YK:n lipun alla taistelevien muiden maiden sotilaita. Tämän lisäksi sota vaati vajaat kaksi miljoonaa siviiliuhria. Pommitukset tuhosivat täydellisesti erityisesti Pohjois-Korean infrastruktuurin. Myös taloustilanne oli sodan jälkeen erittäin huono.
Osa sodan vaikutuksista on nähtävissä vielä tänäkin päivänä. Yhdysvaltojen kansalaisilla ei ole sodan takia oikeutta matkustaa Pohjois-Koreaan, ja Etelä-Korean kansalaiset tarvitsevat siihen erityisluvan valtiolta. Lisäksi Koreoiden jako jatkuu, ja maiden välit ovat erittäin kireät. Pohjois- ja Etelä-Korean välinen rajalinja on edelleen maailman tarkimmin vartioituja rajoja. Virallisesti maat ovat edelleen sodassa, vaikka sotatoimia ei maiden välillä enää olekaan aseleposopimuksen takia. Rajalla nähdään kuitenkin edelleen maiden välisiä voimannäyttöjä, kuten ammuskelua.
Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Korean_sota (19. ja 20.9.2011)
http://www.netti.fi/~halle/planes/sodat/korea.htm (19.9.2011)
Ilmari Vesterinen, Juha Janhunen ja Tauno-Olavi Huotari: Korea – Kolme ovea tiikerin valtakuntaan (2000)
Neuvostoliitto ja itäblokin sisäiset kriisit: Unkari 1956 ja Prahan kevät 1968
NATO ja Varsovan liitto kylmässä sodassa
Englannin, Ranskan, Alankomaiden, Belgian ja Luxemburgin kesken solmittiin niin sanottu Brysselin sopimus. Sopimuksessa sovittiin, että sopimusvaltiot tulevat auttamaan, mikäli joku edellä mainituista valtioista joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Tätä puolustusliittoa kutsuttiin nimellä Länsiliitto. Liitolle tarvittiin kuitenkin Yhdysvaltojen tuki, jonka se sai vuonna 1948. Yhdysvallat luopui eristäytymispolitiikastaan vuoden 1948 keväällä ja jätti sotilaansa eurooppalaisten liittolaistensa tueksi. Ajatus pohjoisen Atlantin molemmin puolin olevien valtioiden rauhanaikaisesta politiikasta syntyi ja vuonna 1949 Yhdysvallat, Kanada, Britannia, Ranska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Tanska, Norja, Islanti, Italia, Espanja ja Portugali solmivat Atlantin sopimuksen, jonka pohjalta syntyi Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato, eli North Atlantic Treaty Organization. Sopimukseen liittyy vastavuoroinen avunanto tilanteissa joissa jokin sopimuspuoli joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Yhdysvallat toimittaa sopimusosapuolille aseita sekä liiton toimintaa valvoo ja koordinoi Pohjois-Atlantin neuvosto ja puolustustoimikunta.
Euroopassa Nato-armeijan ytimen muodostivat Länsi-Saksaan sijoitetut miehitysjoukot. Yhdysvallat ja Nato ympäröivät tukikohdilla ja puolustusliitoilla Neuvostoliiton kaikkialla maailmassa suojautuakseen ja varautuakseen sotaan.
Neuvostoliitto rakensi ensin puolustusyhteistyönsä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusten pohjalle. Jokaisessa sopimuksessa viholliseksi nimitettiin Saksa liittolaisineen. Vasta vuonna 1955 Neuvostoliitto kytki satelliittinsa varsinaiseen sotilasjärjestöön, Varsovan liittoon jossa perustajajäseniä olivat Neuvostoliitto, Albania, Bulgaria, Unkari, Saksan demokraattinen tasavalta, Puola, Romania ja Tsekkoslovakia. Varsovan liitto perustettiin protestiksi länsivaltojen Pariisin sopimusta vastaan, jolla Saksan liittotasavalta oltiin otettu Naton jäseneksi. Näin kylmän sodan osapuolten erimielisyydet Saksasta olivat johtaneet erillisten Saksojen ja sotilasliittojen syntyyn.
Naton jäsenvaltiot solmivat sopimuksen 20 vuodeksi, mutta liitto on edelleen voimassa. Neuvostoliiton hajottua 1991 Nato on saanut uusia jäsenvaltioita ja sen rooli on muuttunut yleisluontoisemmaksi ja rauhaa ylläpitäväksi järjestöksi maailmassa
Kylmä sota päättyi 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen myötä joka johti myös Varsovan liiton hajoamiseen vuonna 1991.
Lähteet:
Kohi, Antti; Palo, Hannele; Päivärinta, Kimmo; Vihervä, Vesa - Forum kansainväliset suhteet
Zetterberg, Seppo – Maailmanhistorian pikkujättiläinen
Rimon, Ariel; Heikkilä, Hannu – Combi Maailmanhistoria (perustuu amerikkalaiseen alkuteokseen A History of Civilization)
Tekijät: Ella Lehtonen ja Marja Nurkka
tiistai 20. syyskuuta 2011
Kuuban ohjuskriisi
Suurvaltasuhteet joutuivat koetukselle. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välit kiristyivät 15. lokakuuta 1962 Kuuban ohjuskriisin takia. Kriisi oli lähellä puhkaista avoimen sodan, joka olisi saattanut laajeta ydinsodaksi, ja jopa kolmanneksi maailmansodaksi.
Kuuba on Yhdysvaltojen kannalta strategisesti keskeinen alue. Saari valvoo pääsyä Panaman kanavaan ja on lisäksi lähellä Yhdysvaltojen maa-alueita. Kuuban talous oli aina ollut riippuvainen yhdestä ainoasta tuotteesta, sokeririuo’osta, ja sen suurimmasta ostajamaasta Yhdysvalloista. Vuonna 1959 Fidel Castro syöksi vallasta diktaattori Fulgencio Batistanin. Castron ja Yhdysvaltojen välit kiristyivät, kun Castro ilmoitti kansallistavansa eli ottavansa valtion haltuun kaiken Kuubassa olevan omaisuuden. Kuuban talous oli suurimmalta osin amerikkalaisten omistuksessa. Yhdysvallat asetti Kuuban kauppasaartoon. Kuuballe elintärkeä sokerikauppa loppui, ja jolloin maa haki tukea Neuvostoliitosta. Neuvostoliitto suostui auttamaan Kuubaa. Täten Neuvostoliitto sai itselleen liittolaisen, joka oli geopoliittisesti erittäin otollisella paikalla.
Kesällä 1962 Neuvostoliitto sijoitti ydinkärkiä sekä sotilaita salaisesti Kuuban alueelle. Vilkas meriliikenne Kuuban herätti epäilyjä Yhdysvalloissa. Lokakuussa Yhdysvallatojen U2-vakoilukoneen kuvattua Kuuban saarella olevan neuvostoliittolaisen ohjustukikohdan. Yhdysvaltojen sotilaallinen johto suosittele välitöntä ilmaiskua Kuubaan. Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy halusi kuitenkin koittaa diplomaattisia keinoja. Kennedy vaati televisiossa pitämässään puheessa ohjusten poistamista Kuubasta, jos näin ei tapahtuisi Yhdysvalta asettaisi Kuuban merisaartoon ja ilmoitti tarkastavansa kaikki Kuubaan saapuvat alukset. Nikita Hruštšov (Neuvostoliiton kommunistisen puoleen pääsihteeri, eli Neuvostoliiton tosiallinen johtaja) suostui poistamaan Kuubassa olevat ohjukset, mikäli Yhdysvallat eivät hyökkäisi Kuubaan. Nikita kuitenki lisäsi ehtoihin Turkkiin sijoitettujen yhdysvaltalaisohjusten poistoa. Kennedy hyväksyi ehdot ja kriisi ratkesi.
Kuuban kriisi pelästytti molemmat suurvallat. Sen seurauksena kriisin jälkeen supervallat avasivat ns. kuuman linjan. Se oli suora puhelin – ja sähkeyhteys suurvaltajohtajien välille, jotta tulevia kriisejä varten olisi olemassa teknisesti kunnolliset neuvottelumahdollisuudet.
Oheismateriaalia:
http://www.youtube.com/watch?v=P7YkJxQT_0Y – Kennedyn puhe Kuuban merisaarrosta. Puheessaan Kenedy ilmoittaa, että kaikki Kuubaan menevät alukset ovat tarkkailussa. Jos saapuvasta aluksesta löytyisi hyökkäyskalustoa, joka voisi olla uhaksi Yhdysvalloille, aluksien ei annettaisi purkaa lastiaan Kuubaan, vaan ne käännytettäisiin takaisin.
http://www.bbc.co.uk/schools/gcsebitesize/history/images/hi07004.gif - Neuvostoliittolaisten ydinkärkien kantomatkat Kuuban ohjustukikohdasta. Kuvasta näkyy kuinka Neuvostoliitto olisi voinut tuhota Yhdysvaltojen poliittisesti sekä taloudellisesti tärkeimmät suurkaupungit.
https://www.cia.gov/library/center-for-the-study-of-intelligence/csi-publications/csi-studies/studies/vol46no1/cubamisslesite.jpg - Vakoilukoneen ottama kuva Kuuban ohjustukikohdasta.
Lähteet:
Antti Kohi, Hannele Palo, Kimmo Päivärinta, Vesa Vihervä - Forum III – Kansainväliset suhteet – Otava
Esko Heikkonen, Matti Ojakoski, Jaakko Väisänen – Muutosten maailma 3 – Kansainväliset suhteet – WSOY
http://en.wikipedia.org/wiki/Cuban_Missile_Crisis
http://library.thinkquest.org/11046/days/index.html
http://www.cubanmissilecrisis.org/
http://www.gwu.edu/~nsarchiv/nsa/cuba_mis_cri/
http://www.globalsecurity.org/military/ops/cuba-62.htm
Tekijät: Dimitri Lisitsyn & Heikki Hyrylä 2.A. // Hi 3
Kreikan sisällissota
Tekijät: Jonni Ääpälä ja Atte Suhonen, 2A
Tämän teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.